6.4.2013

Ekoilua: 3 biojätepussia sanomalehdestä taittelemalla

Kevään hiljalleen paljastaessa taas maa hangen alta alan aina intoilemaan kompostin täyttämisestä. Sitä varten tarvitsen biojätteelle pusseja, jotka maatuvat täysin. Niihin en suostu tuhlaamaan yhtään rahaa, vaikka normaalin roskapussin saatan vielä ostaakin. Sanomalehtiä keräytyy ainakin meille niin paljon, että ne ovat hyvää materiaalia biopussille.

Alla kuvaohje sekä tabloid- että broadsheet-kokoisesta lehdestä tehtävään pussiin. Tästä klikkaamalla pääset englanninkieliseen neliönmallisen jätepussin ohjeeseen, jossa on erittäin hyvä kuvaohje. Selvennykseksi, että tabloid-kokoinen lehti on nykyisen Hesarin kokoinen ja broadsheet vanhan. Näitä pusseja voi siis käyttää sekä kompostiin että taloyhtiön biojäteastiaan menevään biojätteeseen.

Jätepussi sanomalehdestä taittelemalla

Tabloid

1. Irrota lehdestä 4 aukeamaa. Niihin ei saa jäädä niittejä. Käännä sivut pystyasentoon ja asettele sivut lomittain niin, että niistä tulee mahdollisimman leveä yhtenäinen levy. Esimerkiksi niin, että laita ensin rinnakkain kaksi aukeamaa. Niiden väliin pujotat kolmannen aukeaman niin, että se on osaksi toisen aukeaman alla ja ensimmäisen päällä. Näiden päälle asettelet vielä neljännen aukeaman suunnilleen koko paperilevyn keskelle tuomaan tukevuutta


2. Taita sitten alareuna kaksinkerroin niin, että siihen tulee noin 15 cm taitos.


3. Käännä koko paperilevy ympäri ja taita vasen reuna keskikohdan yli niin, että oikea puolisko jää kapeammaksi.


 4. Taita sitten oikea puolisko vasemman päälle. Pujota nyt oikea puolisko vasemman osan alataitteen alle.



5. Taita nyt yläosa alaosan taitteen päälle niin, että se peittää suurimman osan taitteesta. Työnnä sitten näin syntynyt iso taite alareunan taitteen alle.



6. Avaa pussi alareunasta ja rutista pussin alaosat hieman kasaan, niin pussi pysyy paremmin pystyssä.


Valmis!

Broadsheet

Ota lehdestä kolme aukeamaa ja levitä ne auki päällekäin. Nyt voit jatkaa taittelua tabloidin tapaan jatkamalla kohdasta 2.


Helppoa ja ekologista. En tiedä, kuinka hyvin paperia kierrättämällä todella saadaan paperia käytettyä uudestaan, mutta tästä ainakin voin olla varma, että se maatuu ja päätyy sitä kautta takaisin luonnon kiertokulkuun :)

Halauksin,
Eeva

1 kommentti :