27.8.2012

Ikikalenteri

Tänään sain vihdoin valmiiksi kalenterin, joka ei paljon vuosista piittaa. Sen ajankulkua tärkeämpi tarkoitus on koota muistot yhteen paikkaan, jotta niitä olisi myöhemmin mukava selailla. Tarkoitus on pitää kalenteria esillä niin, että siihen voi aina tarvittaessa tehdä nopeasti muistiinpanon. Samalla tulee katsottua, että mitä samana päivänä edellisinä vuosina on tullut tehtyä. Siihen voi laittaa myös ajatuksia, joita jonain päivänä tuli mieleen, tai vaikka merkinnän päivän säästä.


Mihin ikinä sinä tätä kalenteria haluaisitkin käyttää, tässä sen teko-ohjeet :)

Tarvitset:

  • Luettelointisivuja, joita saa kirjakaupasta
  • Esimerkiksi tussin, kalligrafiakynän, mustekynän tai leimasimen päivien ja kuukausien merkintää varten.
  • Valmiin luettelointilaatikon (saa kirjakaupasta) tai pahvilaatikkoja sellaisen tekemiseen
  • Päällystysmateriaalia, kangasta tai paperia
  • Liimaa ja siveltimen

Aloita merkkaamalla päivät luettelointisivuihin. Itse laitoin päivät englanniksi, koska niin merkinnästä tuli lyhyempi. Käytin kalligrafiatussia, jotta sain tekstiin elävyyttä ja muotoa, mutta merkinnät voi tehdä myös leimasimella, tavallisella kuulakärkikynällä tai vaikka leikata ne aikakauslehdistä kirjain kerrallaan. Tässä kunkin kuukauden päivien määrät: tammi: 31, helmi: 28/29, maalis: 31, huhti: 30, touko: 31, kesä: 30, heinä: 31, elo: 31, syys: 30, loka: 31, marras: 30, joulu: 31.

Jos kirjoitat päivämäärät käsin kortteihin, niin sitä ennen kannattaa harjoitella kirjoittamista johonkin toiseen paperiin. Näin saat ennalta paremmin suunniteltua, minkä näköisiä kirjaimia paperiin tulee. Käden ja silmän koordinaatio paranee nopeasti edes vähän tulevia muotoja harjoittelemalla ja tekstistä tulee sitä kautta yhtenäisempää. Muista myös tuulettaa hyvin, jos käytät liuotinpohjaista tussia kirjoittamiseen, huurut saavat todella äkkiä aikaan päänsäryn!

Päiväkorttien jälkeen askartelin vielä välisivut kullekin kuukaudelle.


Seuraavaksi kävin laatikon kimppuun. Jos hankit valmiin arkistointilaatikon itsellesi, niin säästyt tältä askartelun vaiheelta. Minä en penninvenyttäjänä halunnut sijoittaa 7 euroa siihen ja muutenkin, se ei olisi kuitenkaan ollut riittävän leveä, jotta kaikki sivut olisivat siihen sopineet. 



Tällä kertaa kävi niin, että pahvivalikoimani oli todella huono, koska satuin juuri viime viikolla viemään kertyneet pahvit keräykseen. Ei olisi pitänyt :D Mittasin kalenterin paksuuden, joka oli yhteensä noin 8cm. Sen pohjalta arvioin, että lopullinen laatikko voisi olla 9cm leveä, jotta siitä saa kortit helposti ulos ja takaisin. Päätin myös käyttää hyväkseni laatikoissa jo olevia päätyläppiä, joten leikkasin laatikot keskeltä halki ja tein niistä korttien paksuiset ja levyiset nitomalla ne uudestaan yhteen. Näin sain laatikosta samalla tukevamman. Loin laatikolle ensin pohjan kapeammasta keksilaatikosta ja sitten reunustin sen korkeammalla laatikolla, josta yksin en olisi saanut laatikolle pohjaa. Mistään laatikosta en siis ottanut pois läppiä päistä vaan jätin ne paikalleen. Näin sain laatikon aikaan tosi helposti muutaman niitin avulla.




Kun laatikon kehys oli valmis, kaivoin esiin päällyspaperin. Käytin tällä kertaa kovaa skräppäykseen alunperin ostamaani paperia, koska se on todella tukevaa eikä siksi menetä muotoaan liimattaessa. Mittasin ensin sentin mittaisen käänteen paperin reunaan ja vedin siihen uran, joka helpotti taitteen kääntämistä. Uran tekemiseen voi käyttää tyhjää kuulakärkikynää, kapeaa tikkua, tai tätä varten tarkoitettua työkalua. Minulta löytyi vain superpieni kuusiokoloavain tähän hätään :)


Ennen kuin levittää liiman paperiin, kannattaa paperia mallata pahvilaatikkoon ja vetää sitä hyväksikäyttäen paperiin loput taittourat. Näin paperin saa nopeammin ja varmemmin kiinni pahvilaatikkoon. Liima kannattaa aina levittää siveltimellä paperiin, jotta se levittyy tasaisesti ja näin paperi tarttuu tasaisesti ja ilman kupruja. Voit käyttää apuna liimauksessa myös pyykkipoikia tai klemmareita.



Laatikon tekoon ja päällystykseen minulta meni noin tunti, toinen korttien tekstaamiseen. Halusin tehdä kerralla hyvännäköistä jälkeä, siksi en hätäillyt kummankaan kanssa. Olenkin todella tyytyväinen lopputulokseen! Siihen on mukava nyt alkaa kokoamaan oman perheeni muistoja. Ensimmäisenä siihen tulee koirien syntymäpäivät <3

Halauksin,
Eeva